Melontaohjelmat

Enontekiö on upea kohde melojille ennen kaikkea hienon jokiluontonsa ansiosta. Alue tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja aina vauhdikkaista koskiretkistä kiireettömään nautiskeluun. Osa retkistä tehdään syvällä erämaassa, jolloin kaikki tarvittava kulkee mukanamme. Monet suuret joet kuten Muonionjoki, Ounasjoki ja Ivalojoki saavat alkunsa Enontekiöltä. Kunnan nimi tarkoittaakin suurien jokien synnyttäjää.


Lyhyet melontaretket
Midnight Sun Paddling
Melontakurssit
Kaluston kuljetukset ja auton siirrot
1- ja 2-päivän opastetut melontaretket
Suuret joet


Melontakausi alkaa Enontekiöllä jäiden lähdettyä kesäkuun alussa ja jatkuu lokakuulle saakka. Monet pienet joet ovat parhaimmillaan kesäkuussa ja syksyllä. Keskikesällä matalan veden aikaan ne voivat olla melko kivisiä - silloin pysyttelemme suuremmilla joilla. Loppusyksyn kuulaat päivät ovat usein vuoden hienoimpia melontapäiviä riitteisine rantoineen ja kuuraisine maisemineen.

Melonta on hieno tapa liikkua luonnossa puhtaasti ja äänettömästi eläimiä ja maisemia katsellen. Melontaretkiin voidaan liittää myös kalastusta, saaliiksi voidaan saada esimerkiksi harjusta, taimenta tai rautua. Lähes kaikki ohjelmamme soveltuvat melottavaksi sekä avokanootilla, että kajakilla. Meillä on käytössä kumpaakin kalustoa mieltymyksienne mukaan.

Retkien minimiveloitus on kahden osanottajan mukaan ellei ohjelmakuvauksessa muuta mainita.